Timo Myöhänen Vertigolla kauteen 2016

Hallitseva Trialin Suomen Mestari on julkaissut alkavan kauden pyörämerkkinsä.

Myöhänen ajaa uudella Vertigo merkkisellä kalustolla kauden 2016 SM, EM ja MM sarjaa.

Myöhäsen "taustavaikuttajana" Vertigokuviossa on toiminut merkin Suomen maahantuoja Joa Hindren.

Vertigo on aivan uusi peluri Trial moottoripyörämarkkinoilla. Laitteen kehitystyössä on ollut vahvasti mukana 12-kertainen Trialin MM voittaja Dougie Lampkin. Moottoripyörä ei ole ollut ennen tätä kautta tarjolla kuin kouralliselle MM tason kuskeja. Nyt Vertigo on kuitenkin lajentanut tukemiensa pilottien määrää. Merkin näkyvimpänä tehdaskuljettajana toimii Espanian Jeroni Fajardo. Myöhänen on yksi tehtaan tuella kauteen suuntaava yksityiskuski.

Parhaillaan Myöhänen on Espaniassa sijaitevalla tehtaalla viimeistelemässä kisapyörää alkavaa kautta varten.

Tulevassa SM-viikko tapahtumassa 13.2 Tampereella ajettavassa X-Trialin (eli halli Trialin) SM kisassa Timo ja kalusto ensikertaa esillä Suomessa kisatilanteessa. Tosin pyörää pääsee aikaisemminkin näkemään Joa Internationalin tiloissa.

"On kyllä uskomattoman hieno tunne päästä ajamaan tällaisella uutuudella. Pyörässä on semmoisia ominaisuuksia, mita ei koskaan aikaisemmin ole Trial-pyörissä ollut. Toki haastetta taas saada kaikki viritykset kohdalleen, mutta onhan tässä osaavia voimia tukena niin täällä tehtaalla kuin Suomessakin" Jutteli Myöhänen vietettyään viikon tehtaalla.

Kuvassa Timo tehtaan harjoitusmaastoilla

AJANKOHTAISTA